Teksti ja kuvat © Tuikku Närhi
Extraordinarily explosive -sarja
On
varmasti monta kaltaistani, jotka haluavat puhutella, vaikuttaa ja
koskettaa taiteen kautta. Myös niitä, jotka käsittelevät tunteitaan ja
purkavat monia olotilojaan luovuuden eri muodoilla. Varsinkin tätä uutta
normaaliamme eli nykyistä eristäytyneisyyden aikaa on suuri tarve
käsitellä jokseenkin suhteellisen rakentavasti pitääkseen itsensä koossa
ja kasassa. Olen yrittänyt valita toisin sen sijaan, että huutaisin ja
kiljuisin ärsyyntymistäni ulos ja itkisin silmät päästäni ikävän
tuskaani läheisyyteen ja vuorovaikutukseen. Valintani ovat osuneet
tanssiin, maalamiseen ja ylipäätään omakohtaisesti uuden kehittämiseen. Olen kyllä huutanutkin ja itkenyt myös!
Enpä osannut kuvitellakaan Viroon muuttaessamme, että olisimme vuoden päästä samantapaisessa tilanteessa kuin viime keväänä olimme Suomessa odottaessamme muuttoa ulkomaille. Olemme eläneet lockdownista toiseen. Ympyrä sulkeutuu - odottaessaan poksahtanee.
Olen totaalisen väsynyt tämän ajan evätessä minulta mahdollisuuden itsenäiseen liikkumiseen ja omaan päätösvaltaan ihmisten tapaamisesta. Kaipaan säännöllisiä ihmiskontakteja sekä vapautta mennä ja tulla, mutta en halua sairastua enkä sairastuttaa muita. Maskin käyttö aiheuttaa minulle brain fog-ilmiön, jonka seurauksena on pahoinvointi ja päänsärky, mutta silti suojaudun.
Vaikka yllättävän tehokkaasti jaksan ja kykenen kotona työskentelemään ja harrastamaan oman kodin mahdollistaessa eri toiminnat ison talon eri huoneissa, silti touhukkuuteni on osittain silmän lumetta. Ahkeruus ja ylivireys ovat mainioita peittoja ahdistukselle. Sitten tulee se syvältä huokaava itku - minun ihmiseni ovat kaukana. Elämme kukin omassa kuplassamme.
Kommentit
Lähetä kommentti